542706
35
Verklein
Vergroot
Pagina terug
1/52
Pagina verder
35
R25 - KÄYTTÖOHJE FINNISH
liian löysää. Harjoittelun aikana hien tosin pitää nousta
pintaan, silti on kyettävä puhumaan. Tällaista harjoitusta
kutsutaan aerobiseksi eli kestävyysliikunnaksi, jonka aikana
elimistö tuottaa lihasten tarvitseman energian polttamalla
hapen avulla kehon rasvaa, jolloin rasvakudos vähenee.
Olipa tavoitteesi harjoittelussa mikä hyvänsä, parhaaseen
tulokseen pääset harjoittelemalla oikealla rasitustasolla.
Paras rasitustason mittari on oman sydämen syketaajuus.
Kaikissa harjoitteissa iso kuorma ja lyhyet sarjat kasvattavat
maksimivoimaa ja lihasmassaa, pienempi kuorma ja
pidemmät sarjat puolestaan kiinteyttävät ja kehittävät
lihaskestävyyttä. Lähde liikkeelle selvittämällä ensin
maksimisykearvosi eli se lyöntimäärä, josta sykkeesi ei
enää nouse, vaikka rasitus lisääntyisikin. Jos et tiedä omaa
maksimisykearvoasi, voit käyttää seuraavaa kaavaa
suuntaa antavana:
220 – IKÄ
Maksimisyke voi vaihdella yksilöllisesti runsaastikin.
Maksimisyke putoaa keskimäärin yhden sykkeen
vuodessa. Varsinkin siinä tapauksessa, että kuulut johonkin
mainituista riskiryhmistä, kannattaa sinun ehdottomasti
varmistaa maksimisykkeesi lääkärin avustuksella.
Olemme määritelleet kolme eri sykealuetta, joista löydät
tavoitteitasi parhaiten vastaavat harjoittelualueet.
ALOITTELIJAN TASO • 50 - 60 % maksimisykkeestä
Tämä taso on sopiva laihduttajille, toipilaille ja niille, jotka
eivät ole harrastaneet liikuntaa aikaisemmin tai pitkään
aikaan. Suositeltava harjoitusmäärä on kolme kertaa
viikossa vähintään puoli tuntia kerrallaan.
KUNTOILIJAN TASO • 60 - 70 % maksimisykkeestä
Tämä taso sopii erinomaisesti kunnon kohottamiseen
ja ylläpitämiseen. Tällä tasolla vahvistat sydäntäsi ja
keuhkojasi edellistä tasoa enemmän, mutta rasitus tuntuu
silti kohtuulliselta. Harjoituksen tulisi kestää kerrallaan
vähintään puoli tuntia ja harjoituskertoja tulisi olla
vähintään kolme viikossa. Mikäli haluat kohottaa kuntoasi
edelleen, sinun on lisättävä joko harjoituskertoja tai
harjoitustehoa (ei kuitenkaan molempia yhtäaikaa).
AKTIIVIKUNTOILIJAN TASO • 70 - 80 % maksimisykkeestä
Harjoittelu tällä tasolla soveltuu vain erittäin hyväkuntoisille
ja edellyttää jo pitkään jatkunutta kuntoilua.
Muista, että kunto-ohjelmassa lepo on yhtä tärkeää
kuin harjoittelu. Jos esimerkiksi harjoittelet kolme viikkoa
tunnollisesti, kannattaa ottaa seuraava viikko hieman
kevyemmin.
KÄYTTÖ
VASTUKSEN SÄÄTÖ
Voit lisätä tai vähentää vastusta kääntämällä eturungossa
olevaa säätönuppia. Säätönupin kääntäminen
myötäpäivään lisää vastusta ja kääntäminen
vastapäivään puolestaan vähentää sitä. Säätönupin
asteikon (1-8) avulla on helppo löytää tai toistaa
aikaisemmin käytetty, sopivaksi havaittu vastusmäärä.
LANGATON SYKEMITTAUS
R25in mittarissa on sykevastaanotin, joten voit käyttää
sykemittaukseen koodaamattomia sykevöitä. Sykevyö
myydään lisävarusteena.
TÄRKEÄÄ! Mikäli käytät sydämentahdistinta, varmista
lääkäriltäsi, että voit käyttää langatonta sykemittausta.
Langaton sykemittaus on todettu luotettavimmaksi
sykemittausperiaatteeksi. Mittauksessa rintakehälle
kiinnitettävän lähettimen elektrodit siirtävät sykeimpulssit
sydämestä sähkömagneettisen kentän avulla mittarille.
Mikäli haluat mitata sykettä langattomasti harjoittelun
aikana, kostuta huolellisesti lähetinvyössä olevat, ihoa
vasten tulevat uralliset elektrodit. Kiinnitä lähetin joustavan
vyön avulla sopivan tiukasti rintalihasten alapuolelle siten,
että elektrodit pysyvät ihokontaktissa harjoituksen aikana.
Mikäli käytät lähetintä paidan päällä, kostuta paita
elektrodipintoja vastaavilta kohdilta. Lähetin ei kuitenkaan
saa olla liian tiukalla, jottei esim. normaali hengitys
vaikeudu. Sykelähetin siirtää sydämen sykelukeman
automaattisesti sykevastaanottimelle n. 1 m:n etäisyyteen
saakka. Sykearvo näkyy mittarissa. Tarkkaile sykettäsi
harjoittelun aikana.
HUOMIOI LANGATONTA SYKEMITTAUSTA
KÄYTTÄESSÄSI
Mikäli elektrodipinnat eivät ole kosteat, sykelukema ei
ilmesty mittarin näyttöön. Siksi jos elektrodit kuivuvat iholla,
kostuta ne uudelleen. Muista myös, että elektrodien
tulee antaa lämmetä iholla kehon lämpöisiksi, jotta
mittaus toimisi luotettavasti. Jos langattomasti sykettä
mittaavia laitteita on useampia vierekkäin, niiden välisen
etäisyyden tulee olla vähintään 1,5 m. Vastaavasti jos
käytössä on vain yksi vastaanotin, mutta useampi lähetin,
saa mittauksen aikana lähetysetäisyydellä olla vain yksi
henkilö, jolla on lähetin. Lähettimen toiminta lakkaa, kun
otat sen pois yltäsi. Kosteus saattaa kuitenkin aktivoida
lähettimen, jolloin patterin käyttöikä lyhenee. Siksi on
tärkeätä kuivata lähetin huolellisesti käytön jälkeen.
Huomioi harjoitusvaatetuksessasi että tietyt vaatteisiin
käytetyt kuidut (esim. polyesteri, polyamidi) tuottavat
staattista sähköä, mikä saattaa estää luotettavan
sykemittauksen. Huomioi myös että matkapuhelin,
tv ja muut sähkölaitteet muodostavat ympärilleen
sähkömagneettisen kentän, joka aiheuttaa ongelmia
sykemittauksessa.
35

Hulp nodig? Stel uw vraag in het forum

Spelregels

Misbruik melden

Gebruikershandleiding.com neemt misbruik van zijn services uitermate serieus. U kunt hieronder aangeven waarom deze vraag ongepast is. Wij controleren de vraag en zonodig wordt deze verwijderd.

Product:

Bijvoorbeeld antisemitische inhoud, racistische inhoud, of materiaal dat gewelddadige fysieke handelingen tot gevolg kan hebben.

Bijvoorbeeld een creditcardnummer, een persoonlijk identificatienummer, of een geheim adres. E-mailadressen en volledige namen worden niet als privégegevens beschouwd.

Spelregels forum

Om tot zinvolle vragen te komen hanteren wij de volgende spelregels:

Belangrijk! Als er een antwoord wordt gegeven op uw vraag, dan is het voor de gever van het antwoord nuttig om te weten als u er wel (of niet) mee geholpen bent! Wij vragen u dus ook te reageren op een antwoord.

Belangrijk! Antwoorden worden ook per e-mail naar abonnees gestuurd. Laat uw emailadres achter op deze site, zodat u op de hoogte blijft. U krijgt dan ook andere vragen en antwoorden te zien.

Abonneren

Abonneer u voor het ontvangen van emails voor uw Tunturi R25 roei bij:


U ontvangt een email met instructies om u voor één of beide opties in te schrijven.


Ontvang uw handleiding per email

Vul uw emailadres in en ontvang de handleiding van Tunturi R25 roei in de taal/talen: Nederlands, Duits, Engels, Frans, Italiaans, Spaans, Zweeds, Fins als bijlage per email.

De handleiding is 1,48 mb groot.

 

U ontvangt de handleiding per email binnen enkele minuten. Als u geen email heeft ontvangen, dan heeft u waarschijnlijk een verkeerd emailadres ingevuld of is uw mailbox te vol. Daarnaast kan het zijn dat uw internetprovider een maximum heeft aan de grootte per email. Omdat hier een handleiding wordt meegestuurd, kan het voorkomen dat de email groter is dan toegestaan bij uw provider.

Stel vragen via chat aan uw handleiding

Stel uw vraag over deze PDF

loading

Uw handleiding is per email verstuurd. Controleer uw email

Als u niet binnen een kwartier uw email met handleiding ontvangen heeft, kan het zijn dat u een verkeerd emailadres heeft ingevuld of dat uw emailprovider een maximum grootte per email heeft ingesteld die kleiner is dan de grootte van de handleiding.

Er is een email naar u verstuurd om uw inschrijving definitief te maken.

Controleer uw email en volg de aanwijzingen op om uw inschrijving definitief te maken

U heeft geen emailadres opgegeven

Als u de handleiding per email wilt ontvangen, vul dan een geldig emailadres in.

Uw vraag is op deze pagina toegevoegd

Wilt u een email ontvangen bij een antwoord en/of nieuwe vragen? Vul dan hier uw emailadres in.



Info