598725
58
Verklein
Vergroot
Pagina terug
1/72
Pagina verder
58
Ehdollinen virkistyslataus
Kun akkua käytetään seuraavissa tilanteissa, paina ehdollisen virkistyslatauksen painiketta. Näin akku aktivoituu
ehdolliselle virkistyslataukselle.
Akku on uusi eikä sitä ole käytetty.
Akkua ei ole käytetty noin puoleen vuoteen.
On kulunut yli viikko siitä, kun akku viimeksi työnnettiin tähän sovittimeen.
Olet tarkistamassa akun kapasiteettia.
Kun automaattinen virkistyslataus on valmis, virkistysvalot osoittavat uuden akun kapasiteetin.
Jäähdytysjärjestelmä
Lataaja on varustettu kuumentuneen akun jäähdyttävällä tuulettimella akun suorituskyvyn parantamiseksi. Jäähdy-
tyksen aikana kuuluva jäähdytysilman ääni ei ole oire lataajan viasta.
Keltainen valo vilkkuu varoituksena seuraavissa tilanteissa.
– Tuuletinongelma
– Akku ei jäähdy riittävästi johtuen esimerkiksi pölyn aiheuttamasta tukoksesta.
Akku voidaan ladata keltaisesta varoitusvalosta huolimatta. Latausaika on tällöin kuitenkin tavanomaista pidempi.
Tarkista jäähdytystuulettimen ääni sekä lataajan, sovittimen ja akun ilma-aukot, jotka voivat toisinaan peittyä liasta.
Jäähdytysjärjestelmä on kunnossa, vaikka tuulettimen ääntä ei kuulu silloin, kun keltainen varoitusvalo ei vilku.
Pidä lataajan, sovittimen ja akun ilma-aukot aina puhtaina, jotta jäähdytys toimii.
Laitteet tulee lähettää korjattaviksi tai huoltoon, jos keltainen varoitusvalo vilkkuu usein.
Säätölataus
Säätölataus pidentää akun käyttöikää valitsemalla automaattisesti akulle kussakin tilanteessa sopivimmat latausolot.
Seuraavanlaisissa oloissa toistuvasti käytetty akku tarvitsee “virkistyslatausta”, jotta akku ei kuluisi nopeasti loppuun.
Keltainen valo syttyy tällöin.
1. Akku ladataan kuumana.
2. Akku ladataan kylmänä.
3. Täyteen ladattua akkua ladataan.
4. Akun liiallinen purkautuminen (käytön jatkaminen alentuneesta latauksesta huolimatta).
5. Akku ladataan jäähdytysjärjestelmän ollessa rikki.
Tällaisen akun latausaika on tavanomaista pidempi.
Vinkkejä akun käyttöiän maksimoimiseksi
1. Lataa akku, ennen kuin se on kokonaan tyhjennyt.
Lopeta aina laitteella työskentely ja lataa akku, jos huomaat voiman vähenevän laitteesta.
2. Älä koskaan lataa täyteen ladattua akkua.
Liiallinen lataaminen lyhentää akun käyttöikää.
3. Lataa akku huoneenlämmössä 10°C – 40°C.
Anna kuuman akun viilentyä ennen sen lataamista.
4. Lataa nikkelimetalli-hybridiakku, jos et käytä sitä yli kuuteen kuukauteen.
HUOMAA:
Akkulataaja ja sovitin on tarkoitettu Makitan akkujen lataamiseen. Älä koskaan käytä sitä muihin tarkoituksiin äläkä
muiden akkujen lataamiseen.
Kun lataat uutta akkua tai akkua, jota ei ole käytetty pitkään aikaan, sitä ei ehkä voida ladata täyteen. Tämä on nor-
maalia eikä ole oire viasta. Akku voidaan ladata täyteen, kun se on purettu kokonaan ja ladattu muutamia kertoja tai
kun se on virkistysladattu.
Jos lataat akkua, jolla on juuri käytetty konetta tai akkua, joka on ollut pitkään suorassa auringonvalossa, lataus-
valo saattaa vilkkua punaisena. Jos näin käy, odota hetki. Lataus alkaa, kun lataajassa oleva tuuletin on jäähdyttä-
nyt akun. Jos akun lämpötila on yli noin 70°C, kaksi latausvaloa saattaa vilkkua punaisina. Kun lämpötila on välillä
50°C – 70°C, yksi latausvalo vilkkuu punaisena.
Jos latausvalo vilkkuu vuorotellen vihreänä ja punaisena, lataaminen ei ole mahdollista. Lataajan tai akun liittimet
ovat lian peittämät tai akku on kulunut loppuun tai vioittunut.
• Minkä tahansa seuraavan tilan esiintyminen merkitsee lataajan, sovittimen ja/tai akun vioittumista. Tarkistuta ne
Makitan valtuuttamassa huollossa tai tehtaan huollossa.
1. Latausvalo ei vilku (vihreänä), kun akkulataaja liitetään virtalähteeseen.
2. Latausvalo ei syty eikä vilku (punaisena), kun akku työnnetään sovittimen aukkoon.
3. Tavallinen lataus ei pääty sen jälkeen kun ON-merkkivalon syttymisestä latauksen alussa on kulunut yli kaksi
tuntia.
4. Virkistyslataus ei pääty sen jälkeen kun virkistyslatauksen alkamisesta on kulunut yli 15 tuntia.
58

Hulp nodig? Stel uw vraag in het forum

Spelregels

Misbruik melden

Gebruikershandleiding.com neemt misbruik van zijn services uitermate serieus. U kunt hieronder aangeven waarom deze vraag ongepast is. Wij controleren de vraag en zonodig wordt deze verwijderd.

Product:

Bijvoorbeeld antisemitische inhoud, racistische inhoud, of materiaal dat gewelddadige fysieke handelingen tot gevolg kan hebben.

Bijvoorbeeld een creditcardnummer, een persoonlijk identificatienummer, of een geheim adres. E-mailadressen en volledige namen worden niet als privégegevens beschouwd.

Spelregels forum

Om tot zinvolle vragen te komen hanteren wij de volgende spelregels:

Belangrijk! Als er een antwoord wordt gegeven op uw vraag, dan is het voor de gever van het antwoord nuttig om te weten als u er wel (of niet) mee geholpen bent! Wij vragen u dus ook te reageren op een antwoord.

Belangrijk! Antwoorden worden ook per e-mail naar abonnees gestuurd. Laat uw emailadres achter op deze site, zodat u op de hoogte blijft. U krijgt dan ook andere vragen en antwoorden te zien.

Abonneren

Abonneer u voor het ontvangen van emails voor uw Makita ADP03 bij:


U ontvangt een email met instructies om u voor één of beide opties in te schrijven.


Ontvang uw handleiding per email

Vul uw emailadres in en ontvang de handleiding van Makita ADP03 in de taal/talen: Nederlands, Duits, Engels, Frans, Italiaans, Portugees, Spaans, Deens, Zweeds, Noors, Fins als bijlage per email.

De handleiding is 0,69 mb groot.

 

U ontvangt de handleiding per email binnen enkele minuten. Als u geen email heeft ontvangen, dan heeft u waarschijnlijk een verkeerd emailadres ingevuld of is uw mailbox te vol. Daarnaast kan het zijn dat uw internetprovider een maximum heeft aan de grootte per email. Omdat hier een handleiding wordt meegestuurd, kan het voorkomen dat de email groter is dan toegestaan bij uw provider.

Stel vragen via chat aan uw handleiding

Stel uw vraag over deze PDF

loading

Uw handleiding is per email verstuurd. Controleer uw email

Als u niet binnen een kwartier uw email met handleiding ontvangen heeft, kan het zijn dat u een verkeerd emailadres heeft ingevuld of dat uw emailprovider een maximum grootte per email heeft ingesteld die kleiner is dan de grootte van de handleiding.

Er is een email naar u verstuurd om uw inschrijving definitief te maken.

Controleer uw email en volg de aanwijzingen op om uw inschrijving definitief te maken

U heeft geen emailadres opgegeven

Als u de handleiding per email wilt ontvangen, vul dan een geldig emailadres in.

Uw vraag is op deze pagina toegevoegd

Wilt u een email ontvangen bij een antwoord en/of nieuwe vragen? Vul dan hier uw emailadres in.



Info