341036
42
Verklein
Vergroot
Pagina terug
1/56
Pagina verder
40
SF
Neuvoja säästämiseen
- Sijoittakaa kaappi oikeaan paikkaan
Eli kauaksi kaikista lämpölähteistä, auringonpaisteesta ja
huoneeseen, missä on hyvä ilmankierto kaapin läheisyydessä.
- Oikein valittu toimintalämpötila
Sopiva toimintalämpötila jääkaapin sisällä saavutetaan
kääntämällä säädin asteikon puoliväliin. Liian voimakas
kylmyys, jonka saavuttamiseen kuluu paljon sähköä, ei
paranna eikä pidennä ruokatavaroiden säilyvyyttä.
Päinvastoin, jääkaapissa se voi pahentaa vihannekset,
leikkeleet ja juustot.
- Älkää täyttäkö kaappia liikaa
Jotta ruokatavarat voitaisiin säilyttää mitä parhaimmalla
tavalla, jääkaapin sisällä on ilman päästävä kiertämään
vapaasti. Jos kaappiin kasataan liian paljon tavaraa,
ilmankierto estyy ja ahtimen on toimittava lakkaamatta.
- Ovet aina kiinni
Avatkaa kaappiyhdistelmänne ovia niin harvoin kuin
mahdollista, sillä joka kerta kun sen teette, suuri osa kylmää
ilmaa pääsee karkaamaan ulos. Moottorin täytyy tehdä
uutta työtä säädetyn kylmyyden palauttamiseksi, ja siitä tulee
taas uutta virrankulutusta.
- Oven kumitiiviste kunnossa
Huolehtikaa, että oven kumitiiviste on puhdas ja kimmoisa:
siten ovi sulkeutuu ilmatiiviisti eikä kylmyys pääse
purkautumaan ulos.
- Ei kuumia ruokia jääkaappiin
Kuuma kaappiin pantu kattila nostaa heti jääkaapin sisällä
olevaa lämpötilaa useampia aseteita. Siksi pitää antaa
ruokien jäähtyä ennenkuin ne sijoitetaan jääkaappiin.
Miten pitää jää-pakastuskaappi kunnossa
Ennenkuin kaappiyhdistelmää ryhdytään
puhdistamaan, on pistotuppa irrotettava pistorasiasta.
Huurteen sulatus
Huurretta ei pidä milloinkaan raapia pois terävillä
veitsillä tai muilla metalliesineillä, vaan
huurteenpoistoon on käytettävä ainoastaan tuottajan
suosittelemia raapimia.
Silloin tällöin on hyvä poistaa huurre haihduttimen päältä.
Älä käytä teräviä metalliesineitä, jotka saattavat tehdä reikiä
levyyn ja vaurioittaa laitetta korjaamattomasti. Toimenpide
on välttämätön, jotta jääkaappi toimii tehokkaasti ja sähkön
turha kulutus vältetään.
Suorita laitteen huurteenpoisto joka tapauksessa kolmen
kuukauden välein.
Jotta jääkaapin huurteenpoisto tapahtuisi täydellisesti, aseta
termostaattinuppi kohtaan . Poista altaan takaosaan
sijoitettu korkki ja aseta sen alle astia, johon sulatusvesi valuu
(kuva 1). Kuivaa tämän jälkeen allas ja aseta se paikalleen.
Käynnistä laite uudelleen asettamalla termostaattinuppi
toiminta-asentoon.
Puhdistus ja erikoistoimenpiteet kunnossapitoa
varten
- Ne ainekset, joista jääkaappi- pakastinyhdistemä on
rakennettu, ovat hygieenisiä eivätkä anna mitään hajua: Jotta
nämä ominaisuudet voitaisiin pitää muuttumattomina, on
välttämätöntä, että pakastettavat ruokatavarat aina suojellaan
tiiviillä kääreellä, jotta ne eivät jättäisi vaikeasti poistettavia
tahroja kaappien pohjalle tai levittäisi pahaa hajua.
- Vain vettä ja soodaa. Kaappien sisäosien ja ulkopuolen
puhdistuksessa on käytettävä ainoastaan sientä, joka on
kastettu lämpimään veteen, johon on lisätty soodaa, mikä
on hyvä desinfisoiva aine. Jos sitä ei ole kotona, pesuun
voidaan myös käyttää valkoista hajutonta pyykkisaippuaa.
- Mitä ei pidä käyttää. Ei raapivia hankausjauheita, ei
valkaisuaineita, ei ammoniakkia: Ei missään tapauksessa
kemiallisia liuotusaineita tai muita niitä vastaavia.
- Myös astianpesukoneessa. Kaikki se mikä lähtee irti voidaan
panna likoamaan kuumaan veteen, johon on lisätty saippuaa
tai astianpesunestettä. Jos taloudessa on astianpesukone,
voidaan irtonaiset osat pestä siinä. Ennenkuin osat pannaan
paikoilleen kaapeissa, ne on kuivattava huolellisesti.
- Entä kaapin takaseinät? Tomu kasaantuu sinne ja voi aiheuttaa
pulmia laitteen toiminnalle. Tomu on paras imeä pois pölyimurin
kapealla suukappaleella käyttäen heikompaa imuvoimaa ja
tehden puhdistustyön mahdollisimman hellävaroin.
- Kaappi toimettomana. Mikäli kaappi jää pitemmäksi aikaa
käyttämättä, esim. kesälomien ajaksi, virta on katkaistava,
kaappi sulatettava, puhdistettava ja ovi on jätettävä raolleen,
jotta kaapin sisällä ei muodostuisi hometta eikä
epämiellyttävää hajua.
- Miten jääkaapin lamppu vaihdetaan. Kaappi poistetaan
sähköverkosta, vetämälllä pistotulppa pois pistorasiasta.
Palaneen lampun tilalle pannaan uusi samaa tehoa oleva tai
korkeintaan 15 W-lamppu (kuva 2).
Kuva 2
Kuva 1
42

Hulp nodig? Stel uw vraag in het forum

Spelregels

Misbruik melden

Gebruikershandleiding.com neemt misbruik van zijn services uitermate serieus. U kunt hieronder aangeven waarom deze vraag ongepast is. Wij controleren de vraag en zonodig wordt deze verwijderd.

Product:

Bijvoorbeeld antisemitische inhoud, racistische inhoud, of materiaal dat gewelddadige fysieke handelingen tot gevolg kan hebben.

Bijvoorbeeld een creditcardnummer, een persoonlijk identificatienummer, of een geheim adres. E-mailadressen en volledige namen worden niet als privégegevens beschouwd.

Spelregels forum

Om tot zinvolle vragen te komen hanteren wij de volgende spelregels:

Belangrijk! Als er een antwoord wordt gegeven op uw vraag, dan is het voor de gever van het antwoord nuttig om te weten als u er wel (of niet) mee geholpen bent! Wij vragen u dus ook te reageren op een antwoord.

Belangrijk! Antwoorden worden ook per e-mail naar abonnees gestuurd. Laat uw emailadres achter op deze site, zodat u op de hoogte blijft. U krijgt dan ook andere vragen en antwoorden te zien.

Abonneren

Abonneer u voor het ontvangen van emails voor uw Indesit sr 1400 g bij:


U ontvangt een email met instructies om u voor één of beide opties in te schrijven.


Ontvang uw handleiding per email

Vul uw emailadres in en ontvang de handleiding van Indesit sr 1400 g in de taal/talen: Duits, Engels, Frans, Italiaans, Portugees, Spaans, Pools, Deens, Noors als bijlage per email.

De handleiding is 1,43 mb groot.

 

U ontvangt de handleiding per email binnen enkele minuten. Als u geen email heeft ontvangen, dan heeft u waarschijnlijk een verkeerd emailadres ingevuld of is uw mailbox te vol. Daarnaast kan het zijn dat uw internetprovider een maximum heeft aan de grootte per email. Omdat hier een handleiding wordt meegestuurd, kan het voorkomen dat de email groter is dan toegestaan bij uw provider.

Stel vragen via chat aan uw handleiding

Stel uw vraag over deze PDF

loading

Uw handleiding is per email verstuurd. Controleer uw email

Als u niet binnen een kwartier uw email met handleiding ontvangen heeft, kan het zijn dat u een verkeerd emailadres heeft ingevuld of dat uw emailprovider een maximum grootte per email heeft ingesteld die kleiner is dan de grootte van de handleiding.

Er is een email naar u verstuurd om uw inschrijving definitief te maken.

Controleer uw email en volg de aanwijzingen op om uw inschrijving definitief te maken

U heeft geen emailadres opgegeven

Als u de handleiding per email wilt ontvangen, vul dan een geldig emailadres in.

Uw vraag is op deze pagina toegevoegd

Wilt u een email ontvangen bij een antwoord en/of nieuwe vragen? Vul dan hier uw emailadres in.



Info