533139
13
Verklein
Vergroot
Pagina terug
1/40
Pagina verder
13
Grillauksen jälkeen
Laita keraaminen kansilevy grillin päälle vasta, kun grilli on
jäähtynyt kokonaan. Anna kosteiden laavakivien kuivua
kokonaan ennen kuin laitat keraamisen kansilevyn päälle.
Muutoin seurauksena voi olla homeen muodostuminen.
Jos vesi on pois laskettaessa vielä kuumaa, jäähdytä se ensin
lisäämällä kylmää vettä! Laske vesi pois laittamalla poistohanan
alle kuumankestävä astia. Avaa hana kääntämällä vipua 90°
alaspäin. Sulje sen jälkeen hana kääntämällä vipu ylöspäin
vasteeseen saakka.
Ohjeita ja vihjeitä
Esilämmitä grilli aina. Siten pinta pääsee ruskistumaan ja
kuorettumaan tehokkaan lämmön ansiosta, jolloin lihaneste ei
pääse valumaan ulos.
Voit sivellä tai marinoida kypsennettävän tuotteen ennen
grillausta kuumankestävällä öljyllä (esim. maapähkinäöljyllä).
Tämä parantaa makua. Varo käyttämästä liian paljon öljyä/
marinadia. Seurauksena voi olla liekkien muodostuminen ja
voimakas savuaminen.
Älä suolaa lihaa ennen grillausta. Lihasta pääsee muutoin
valumaan ulos liukenevia ravinteita ja lihanestettä.
Laita grillituote suoraan ritilälle. Älä käytä alufoliota tai
grillikaukaloa.
Käännä grillipalat vasta, kun ne irtoavat hän ritilältä. Jos
liha tarttuu ritilään, syyt vaurioituvat ja lihaneste valuu ulos.
Älä pistele lihaan reikiä grillauksen aikana, koska lihaneste
voi muutoin valua ulos.
Suolattu liha kuten kinkku ja kassler eivät sovellu
grillaukseen. Seurauksena voi olla terveydelle haitallisia
yhdisteitä.
Tee kyljyksiin luun viereen ja rasvakerrokseen useita viiltoja,
jotta ne eivätperry.
Poista rasvakerrokset mieluummin grillauksen jälkeen kuin
sitä ennen, muutoin liha menettää mehukkuutta ja makua.
Linnunlihan paloista tulee erityisen rapean ruskeita, kun
sivelet ne paistoajan loppupuolella voilla, suolavedellä tai
appelsiinimehulla.
Hedelmät voidaan maustaa grillauksen jälkeen maun mukaan
hunajalla, vaahterasiirapilla tai sitruunanmehulla.
Vihannekset, joiden kypsennysaika on pitkä
(esim. maissintähkät) voidaan esikeittää ennen grillausta.
Grillaa kalafilee ensin nahkapuolelta. Sivele nahka öljyllä, jotta
se ei tartu grilliritilään.
Tarjoa grillituotteet kuumina. Älä pidä niitä lämpiminä, sillä ne
sitkistyt.
Grillituotteesta tippuva rasva voi syttyä vastuksenällä ja
aiheuttaa hetkeksi liekkien ja savun muodostusta. Voit
vähentää tätä grillaamalla hyvin rasvaiset ruoat vesihauteen
päällä.
Hoito ja puhdistus
ssä luvussa annamme vinkkeja vihjeitä laitteen
parhaaseen mahdolliseen hoitoon ja puhdistukseen.
ã=Palovamman vaara!
Laite kuumenee käytön aikana. Anna laitteen jäähtyä ennen
puhdistusta.
ã=Sähköiskun vaara!
Älä puhdista laitetta painepesurilla taiyrysuihkulla.
Laitteen puhdistaminen
Puhdista laite aina käytön jälkeen, kun se on jäähtynyt. in
vältät tähteiden kiinni palamisen. Jos tähteet ovat palaneet
useaan kertaan kiinni, niiden poistaminen on vaikeaa.
Älä raavi kiinni palaneita tähteitä pois, vaan liota ne vedessä
astianpesuaineliuoksessa.
Ota grilliritilä pois paikaltaan ja käännä vastus ylös. Ota
laavakivikaukalo laavakivineen pois paikaltaan.
Laitteen yläosa/
yläpinta
Suositeltu puhdistus
Grilliritilä Poista karkeat tähteet astianpesuhar-
jalla. Liota grilliritilää pesualtaassa.
Puhdista astianpesuharjalla ja astian-
pesuaineella ja kuivaa huolellisesti.
Sivele itsepintaiseen likaan grillinpuh-
distusgeeliämme (tilausnumero
463582) ja anna vaikuttaa vähintään
2 tuntia tai yön yli, jos likaa on run-
saasti. Huuhtele ja kuivaa sen jälkeen
huolellisesti. Noudata puhdistusaine-
pakkauksessa olevia ohjeita.
Älä puhdista astianpesukoneessa!
Laavakivikaukalo
ja grillikaukalo
Ota laavakivet pois paikoiltaan, tai
laske vesi pois. Puhdista pesual-
taassa astianpesuaineliuoksessa asti-
anpesuharjalla; kuivaa pehmeällä
liinalla. Liota itsepintainen lika tai
poista se grillinpuhdistusgeelillämme
(tilausnumero 463582).
Laavakivet Kuivaa hyvin kosteat laavakivet silloin
tällöin uunissa lämpötilassa 200 °C.
Näin vältetään mahdollinen homeen
muodostuminen.
Vaihda laavakivet, kun ne ovat mustat.
Laavakivet ovat silloin imeneet itsensä
yteen rasvaa ja ne voivat savuta voi-
makkaasti käytön aikana tai rasva voi
syttyä palamaan.
Sopivia laavakiviä on saatavana alan
liikkeistä (tilausnumero LV 030 000).
Varmista täyttäessäsi, etgrillivastus
ei ole suoraan laavakivien päällä.
Ohjauspaneeli ja
keraaminen kansi-
levy
Puhdista pehmeällä, kostealla liinalla ja
pienellä määrällä astianpesuainetta;
liina ei saa olla liian märkä. Kuivaa
pehmeällä liinalla.
Laitteen yläosa/
yläpinta
Suositeltu puhdistus
13

Hulp nodig? Stel uw vraag in het forum

Spelregels

Misbruik melden

Gebruikershandleiding.com neemt misbruik van zijn services uitermate serieus. U kunt hieronder aangeven waarom deze vraag ongepast is. Wij controleren de vraag en zonodig wordt deze verwijderd.

Product:

Bijvoorbeeld antisemitische inhoud, racistische inhoud, of materiaal dat gewelddadige fysieke handelingen tot gevolg kan hebben.

Bijvoorbeeld een creditcardnummer, een persoonlijk identificatienummer, of een geheim adres. E-mailadressen en volledige namen worden niet als privégegevens beschouwd.

Spelregels forum

Om tot zinvolle vragen te komen hanteren wij de volgende spelregels:

Belangrijk! Als er een antwoord wordt gegeven op uw vraag, dan is het voor de gever van het antwoord nuttig om te weten als u er wel (of niet) mee geholpen bent! Wij vragen u dus ook te reageren op een antwoord.

Belangrijk! Antwoorden worden ook per e-mail naar abonnees gestuurd. Laat uw emailadres achter op deze site, zodat u op de hoogte blijft. U krijgt dan ook andere vragen en antwoorden te zien.

Abonneren

Abonneer u voor het ontvangen van emails voor uw Bosch PKU375V14E bij:


U ontvangt een email met instructies om u voor één of beide opties in te schrijven.


Ontvang uw handleiding per email

Vul uw emailadres in en ontvang de handleiding van Bosch PKU375V14E in de taal/talen: Turks, Deens, Zweeds, Noors, Fins als bijlage per email.

De handleiding is 2,83 mb groot.

 

U ontvangt de handleiding per email binnen enkele minuten. Als u geen email heeft ontvangen, dan heeft u waarschijnlijk een verkeerd emailadres ingevuld of is uw mailbox te vol. Daarnaast kan het zijn dat uw internetprovider een maximum heeft aan de grootte per email. Omdat hier een handleiding wordt meegestuurd, kan het voorkomen dat de email groter is dan toegestaan bij uw provider.

Stel vragen via chat aan uw handleiding

Stel uw vraag over deze PDF

loading

Andere handleiding(en) van Bosch PKU375V14E

Bosch PKU375V14E Gebruiksaanwijzing - Nederlands, Deutsch - 32 pagina's

Bosch PKU375V14E Gebruiksaanwijzing - English - 12 pagina's

Bosch PKU375V14E Gebruiksaanwijzing - Français, Italiano - 32 pagina's


Uw handleiding is per email verstuurd. Controleer uw email

Als u niet binnen een kwartier uw email met handleiding ontvangen heeft, kan het zijn dat u een verkeerd emailadres heeft ingevuld of dat uw emailprovider een maximum grootte per email heeft ingesteld die kleiner is dan de grootte van de handleiding.

Er is een email naar u verstuurd om uw inschrijving definitief te maken.

Controleer uw email en volg de aanwijzingen op om uw inschrijving definitief te maken

U heeft geen emailadres opgegeven

Als u de handleiding per email wilt ontvangen, vul dan een geldig emailadres in.

Uw vraag is op deze pagina toegevoegd

Wilt u een email ontvangen bij een antwoord en/of nieuwe vragen? Vul dan hier uw emailadres in.



Info